Bog & idéBøgerLydbøgerBillige lydbøger

Katajainen kansani

Katajainen kansani

Vælg format:

E-bog

69,95 DKK
Minimumsbestilling: 1

Forlagsbeskrivelse af Katajainen kansani af Juhani Aho

"Pimeä talvinen yö peitti kaiken pohjoisen maan. Aurinko oli painunut pois, mutta matalissa majoissa loisti lamppujen valkeita tulia, ja odottaessaan uutta aamua hakivat ihmiset iloaan niiden ympäriltä. Mutta sitäpä ei suvainnut pimeyden peikko, joka oli anastanut itselleen vallan päivättömässä pohjolassa. Niin pian kuin hän ulkona vaaniessaan näki tulien ikkunoista tuikkavan, tölmäsi hän oven täydeltä huoneeseen. –Puh! sanoi hän ja puhalsi armottomasti lampun sammuksiin. Eikä kukaan uskaltanut enää sytyttää lamppua, jonka peikko oli sammuttanut." Katkelma Juhani Ahon lastusta "Sammuta sinä, minä sytytän" Venäjän keisarikunta pyrki venäläistämään vähemmistökansojaan 1900-luvun alussa. Suomalaiset eivät hyväksyneet keisarikunnan toimia, ja sittemmin ajanjakso on nimetty "sortovuosiksi". Sortovuodet inspiroivat Juhani Ahon novellikokoelmaa "Katajainen kansani", jonka novellit ovat sekä isänmaallisia että vahvan symbolistisia. Teoksen kirjoittaminen oli vaarallista, ja Aho muuttikin asumaan Italiaan ja Itävaltaan vuosiksi 1903–1904. Hän palasi perheineen Suomeen vasta, kun poliittinen tilanne oli rauhoittunut. Juhani Aho (1861–1921) oli suomalainen kirjailija. Hän työskenteli myös toimittajana ja suomentajana. rnrnAhon tunnetuimpia romaaneja ovat "Juha" ja "Rautatie". Aho oli myös ahkera kirjoittamaan novelleja, joita hän kutsui lastuiksi. Monet Ahon teoksista ovat vahvasti realistisia. Aho voitti Valtion kirjallisuuspalkinnon peräti viisi kertaa.

Detaljer

Forlag
SAGA Egmont
ISBN
9788726071405
Sprog
fin
Originaltitel
Katajainen kansani
Udgivelsesdato
14-02-2020
Format
E-bog
E-bog format
REFLOWABLE
Filtype
Epub
DRM beskyttelse
DigitalVandmaerkning
Datamængde
333 KB
Varenr.
2755561
EAN nr.
9788726071405
Varegruppe
Lydbøger

Bogens kategorier

Klik på en kategori for at se lignende bøger

Anmeldelser af Katajainen kansani

Brugernes anmeldelser
Vurderet 0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger
Mediernes anmeldelser
Vurderet 0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger
Se detaljer her