Bog & idé

Rooli päällä, Tippi

Vælg format:

Lydbog

39,95 DKK
39,95 DKK
Minimumsbestilling: 1

Forlagsbeskrivelse af Rooli päällä, Tippi af Heidi Silvan

Yksitoistavuotias Tippi potee elämänsä ensimmäistä ikäkriisiä. Hän haluaisi jo olla teini, mutta Kämppähovin ilmaisutaidon kerhon nuorimpana muiden vakuuttaminen teiniydestä ei millään ota onnistuakseen. Kerhossa on tällä kertaa haukattu iso pala: tekeillä on kunnianhimoinen rock-musikaali. Tippi taiteilee nuorten esiintyjien ryhmässä, eikä siellä pärjäämiseen riitä, että ilmaantuu paikalle. On myös osattava laulaa. Ruotsiksi. Vaikka ei osaa, siis laulaa eikä ruotsia. Syksyn edetessä vanhemmat myöntyvät huomaamaan, ettei Tippi ole enää ihan pieni. Kämppähovilaisetkin hyväksyvät hänet joukkoonsa. Vaikeinta on Tipillä itsellään. Hän luulee, että voidakseen esittää roolin uskottavasti on muututtava roolihahmonsa kaltaiseksi. Rooli päällä, Tippi on hersyvän hauska romaani teatteriharrastuksesta ja kiireestä kasvaa isoksi – vaikka sitten kyseenalaisin keinoin. Teos on osa varhaisnuorille suunnattua Tippi-kirjasarjaa. Heidi Silvan (s.1972) on oululainen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka hurmaa nuoret lukijat huumorillaan. Hänen muuta tuotantoaan ovat Operaatio Hardcore Ysäri ja Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos.

Detaljer

Serie
Forlag
SAGA Egmont
ISBN
9788726880106
Sprog
fin
Originaltitel
Rooli päällä, Tippi
Udgivelsesdato
22-06-2021
Format
Lydbog
Filtype
zip_mp3
DRM beskyttelse
DigitalVandmaerkning
Datamængde
146744 KB
Varenr.
2939063
EAN nr.
9788726880106
Varegruppe
Lydbøger

Bogens kategorier

Klik på en kategori for at se lignende bøger

Anmeldelser af Rooli päällä, Tippi

Brugernes anmeldelser
Vurderet 0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger
Mediernes anmeldelser
Vurderet 0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger
Se detaljer her