Älä anna syntejäni anteeksi

Af Aurora SainioFinsk
En del af Kadotuksen haiku
Salgspris79,95 kr
Kopibeskyttede e-bøger kræver en gratis Adobe-konto. Læs mere i vores guide til e-bøger

Detaljer

Kylmäävässä trillerissä sarjamurhaajat tappavat taruolentojen nimissä Japanissa ja Suomessa. Oululaisen voimalaitoksen patoaltaasta löytyy raadeltu naisen ruumis, johon on kaiverrettu sana ”Näkki”. Samaan aikaan Japanista, Kurumen kaupungin Ryochiku-sillan kupeesta löytyy toinen ruumis, jonka murhaaja on uhrannut japanilaisten tarujen vesihirviölle Kapalle. Suomessa murhaa ryhtyy selvittämään rikostutkija Lilja Pelto. Tutkimuksiin keskittymistä hankaloittaa kuitenkin Liljan kontrolloiva puoliso ja poliisivoimien sisäiset valtapelit. Japanissa tutkimuksia johtaa puolestaan Hiroto Okawa. Työssään säntillinen mies oireilee perheensä vaiettujen traumojen paineessa. Kaaoksen keskellä Näkki ja Kappa kutovat omaa kuolettavaa verkkoaan. Liljan ja Okawan on tehtävä kaikkensa – ja lopulta yhdistettävä voimansa, jotta Kapan ja Näkin ensimmäiset uhrit jäisivät myös näiden viimeisiksi. ”Teoksen lukee yhdeltä istumalta” – Kulttuurilehti Kaltio ”Kannesta kanteen herkullisen synkkää ja raadollista trillerikerrontaa, joka tarinana oli aivan erityisen maittava.” – kirjavaikuttaja Sofialovesweirdshit Aurora Sainio on dekkaristi ja japanologi. Älä anna syntejäni anteeksi aloittaa kovaksi keitetyn ja tabuja kaihtamattoman Kadotuksen haiku -rikossarjan.

Forfatter

Aurora Sainio

Serie

Kadotuksen haiku

Forlag

SAGA Egmont

Udgivelsesdato

Varegruppe
Lydbøger

Uddrag

Læs uddrag

Älä anna syntejäni anteeksi

Prøvelyt

Älä anna syntejäni anteeksi

Anmeldelser

Brugernes anmeldelser

Vurderet 0.0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger

Passer perfekt sammen med

Gør dit køb komplet med produkter, der matcher i stil, tema eller stemning

Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr

Andre fandt også inspiration i

Flere produkter, som fanger nysgerrigheden hos andre kunder

Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr