Eräänä päivänä tyhjä taivas

Salgspris89,95 kr
Læs mere i vores guide til lydbøger

Detaljer

Ydinkatastrofi on pyyhkäissyt kaupungit ja kylät tieltään, ja jäljelle on jäänyt pelkkää tuhoa. Tyttö etsii karusta ympäristöstä suojapaikkaa ja löytää lopulta metsän. Se osoittautuu hänen vanhaksi kotimetsäkseen, jonka siimeksessä sijaitsee edelleen tuttu talo.

Koti on kuitenkin muuttunut vieraaksi. Siellä asuvat nyt tyrannimainen isä ja yhdeksäntoista veljeä, jotka käyttäytyvät oudosti. Mitä äidille on tapahtunut ja miksi koti on muuttunut epämuotoiseksi? Taloon kätkeytyvät arvoitukset aukeavat tytölle vähitellen.

Tiina Raevaaran esikoisteos on painajaismainen satu ja suuren tuhon jälkeistä maailmaa vaikuttavasti kuvaava dystopia, jossa keskiöön nousee ihmisen suhde luontoon.



Tiina Raevaara on kirjailija, perinnöllisyystieteeseen erikoistunut biologi ja filosofian tohtori. Raevaara on kirjoittanut kiitettyjä romaaneja, tietokirjoja, tiedeartikkeleita sekä novellikokoelman, ja hänelle myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuonna 2015. Hän käsittelee romaaneissaan usein tieteen ja taiteen leikkauskohtaa.

Forfatter

Tiina Raevaara

Oplæser

Satu Nyqvist

Forlag

SAGA Egmont

Udgivelsesdato

Varegruppe
Lydbøger

Uddrag

Læs uddrag

Eräänä päivänä tyhjä taivas

Prøvelyt

Eräänä päivänä tyhjä taivas

Anmeldelser

Brugernes anmeldelser

Vurderet 0.0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger

Passer perfekt sammen med

Gør dit køb komplet med produkter, der matcher i stil, tema eller stemning

Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr

Andre fandt også inspiration i

Flere produkter, som fanger nysgerrigheden hos andre kunder

Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr