Heikki Helmikangas

Af Eero SissalaFinsk
Salgspris89,95 kr
Vælg format:
Kopibeskyttede e-bøger kræver en gratis Adobe-konto. Læs mere i vores guide til e-bøger

Detaljer

Vuonna 1887 julkaistu "Heikki Helmikangas" kertoo pienestä Heikistä, joka elää vaatimattomissa oloissa äitinsä ja muorinsa kanssa Temmesjoen rannalla Pohjois-Pohjanmaalla. Heikin silmin nähdään, millaista työläisten raskas arki oli 1800-luvun Suomessa. Myös lapsen täytyi lähteä varhain ansaitsemaan elantoa. "Heikki Helmikangas" oli kirjailija Eero Sissalan esikoisteos.

"Kuivan kesän ja märjänlaisen syksyn perästä tuli talvella erittäin kovat pakkaset ja paljo lunta. Syksyn puolella oli halla ylimaissa tehnyt vahinkoa etenkin suvitouoille ja paljo köyhää työkansaa läksi sieltä kuljeskelemaan hakeaksensa, jos mahdollista, jotakin työn ansiota merenranta-pitäjissä. Muutamia kuulimme jo saapuneen Liminkaankin ja ruvenneen varsin vähäpätöistä palkkaa vastaan koko vuodeksi palvelukseen, rengiksi miehet, naiset piioiksi."





Eero Sissala (1851–1909) oli suomalainen kansankirjailija, suutari ja kauppias. Oikealta nimeltään hän oli Erik Helin. Sissala julkaisi uransa aikana kolme teosta. Hän luopui kirjoittamisesta perheensä körttiläistaustan takia.

Forfatter

Eero Sissala

Forlag

SAGA Egmont

Udgivelsesdato

Varegruppe
Lydbøger
Format

EBOG

Uddrag

Læs uddrag

Heikki Helmikangas

Anmeldelser

Brugernes anmeldelser

Vurderet 0.0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger

Passer perfekt sammen med

Gør dit køb komplet med produkter, der matcher i stil, tema eller stemning

Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr

Andre fandt også inspiration i

Flere produkter, som fanger nysgerrigheden hos andre kunder

Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr