Israelitar

Salgspris59,95 kr
Vælg format:
Kopibeskyttede e-bøger kræver en gratis Adobe-konto. Læs mere i vores guide til e-bøger

Detaljer

Eletään Jeesuksen aikaa Israelin alueella. Lea on nuori juutalainen nainen, joka käy läpi ankaraa sisäistä tutkistelua. Lean isä on aikanaan riidellyt naapurin kanssa viinimaista, mutta yhteisen koettelemuksen jälkeen naapuri ja isä ovat sopineet, että suvut yhtyvät Lean ja naapurin pojan Stefaanin kautta. Lean tuntemukset itseään – ja Stefaania – kohtaan ovat kuitenkin monimutkaiset. Lea nimittäin haaveilee tulevansa neitsytäidiksi.

"Rauha vallitsi vuoristossa. Rinteillä hyppelivät vikkelät vuorikauriit. Mutta levätkööt vuoret, sillä en minä niiden rauhaa nyt häiritse. Olkoot kauriit huoletta, sillä en minä niiden kuolemaa nyt tahdo! Kaikki pieni hajoaa meissä tomuksi, kun suuri ajatus sielumme valtaa ja tarujen maailmaan lennättää meidät."



Irmari Rantamala oli kirjailija Algot Untolan (1868–1918) taiteilijanimi. Untola on suomalaisen kirjallisuushistorian erikoisimpia hahmoja. Hänen elämänsä oli täynnä uskomattomia käänteitä: ensin Untola työskenteli kansakouluopettajana Raahessa ja Viipurissa, mutta muutti vuonna 1900 puutavarakauppiaaksi Pietariin. Pietarissa Untola meni naimisiin, mutta erosi vaimostaan pian häiden jälkeen. Untola muutti Suomeen ja eli susiparina leskirouva Olga Jasinskin kanssa. Riidan päätteeksi Jasinski kaatoi happoa Untolan sukuelimille – ja tutkijoiden mukaan Untola julkaisi näiden tapahtumien jälkeen teoksia vain naisten nimillä.

Irmari Rantamalan lisäksi Untolan tunnettuja taiteilijanimiä ovat Maiju Lassila, Väinö Stenberg, J.I. Vatanen, Liisan-Antti ja Jussi Porilainen. Untolan kuuluisin teos on Maiju Lassila -nimellä julkaistu "Tulitikkutyttö".

Forfatter

Irmari Rantamala

Forlag

SAGA Egmont

Udgivelsesdato

Varegruppe
Lydbøger
Format

EBOG

Uddrag

Læs uddrag

Israelitar

Anmeldelser

Brugernes anmeldelser

Vurderet 0.0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger

Passer perfekt sammen med

Gør dit køb komplet med produkter, der matcher i stil, tema eller stemning

Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr

Andre fandt også inspiration i

Flere produkter, som fanger nysgerrigheden hos andre kunder

Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr