Juutalaisten puolustukseksi

Af Émile ZolaFinsk
En del af World Classics
Salgspris39,95 kr
Vælg format:
Kopibeskyttede e-bøger kræver en gratis Adobe-konto. Læs mere i vores guide til e-bøger

Detaljer

Antisemitismi oli nousussa 1800-luvun lopun Ranskassa, kuten monessa muussakin Euroopan maassa. Kirjailija Émile Zola päätti ryhtyä vastataistoon ja kirjoitti "Juutalaisten puolustukseksi" -nimisen lentokirjan vuonna 1898. Kirja oli suunnattu ensisijaisesti katolisia antisemiitteja vastaan.

"Juutalaisten puolustukseksi" kuvaa osuvasti asioita, jotka osaltaan johtivat kolmekymmentä vuotta myöhemmin juutalaisten joukkotuhoon. Zolan sanat ovat ajankohtaista luettavaa myös tämän päivän Euroopassa, jossa nationalismi on jälleen nostanut päätään.

"Jos tämä on siis niin, niin minkätähden emme sitten palaisi takaisin metsän syvyyksiin ja ryhtyisi uudelleen raakalaissotaan yhden rodun puolelta toista vastaan! Alkakaamme syödä toinen toisiamme sen tähden, ettemme samalla tavalla huuda, sen tähden, että naapurimme tukka ei kasva samoin kuin meidän."



Émile Zola (1840–1902) oli ranskalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti naturalistisista teoksistaan. Zola syntyi Pariisissa, mutta vietti lapsuutensa Aix-En-Provencessa. Hän työskenteli sanomalehtimiehenä ennen kuin ryhtyi kokopäiväiseksi kirjailijaksi. rnrnZolan tunnetuimpia romaaneja ovat näyttelijättären ja prostituoidun elämää käsittelevä "Nana" sekä tavarataloon sijoittuva "Naisten aarreaitta", joka on huikea kuvaus kulutusyhteiskunnan alkuvuosilta. Zolan teokset inspiroivat esimerkiksi Minna Canthia ja Juhani Ahoa.

Forfatter

Émile Zola

Serie

World Classics

Forlag

SAGA Egmont

Udgivelsesdato

Varegruppe
Lydbøger

Uddrag

Læs uddrag

Juutalaisten puolustukseksi

Anmeldelser

Brugernes anmeldelser

Vurderet 0.0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger

Passer perfekt sammen med

Gør dit køb komplet med produkter, der matcher i stil, tema eller stemning

Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr

Andre fandt også inspiration i

Flere produkter, som fanger nysgerrigheden hos andre kunder

Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr