Neljä leikkii parhaiten - eroottinen novelli

Salgspris29,95 kr
Vælg format:
Læs mere i vores guide til lydbøger

Detaljer

"Nice, kaksi kundia; me voimme leikkiä kaikki neljä", Maja sanoo ja katsoo kysyvästi Liviaa, kun tämä nostaa päänsä hänen rinnaltaan.
On viimeinen kesäloma, ennen kuin aikuisuus ottaa vallan, ja tähän asti se on ollut intensiivistä lomailua reunustettuna myöhäisillä, kosteilla öillä. Emil katsoo peiliin ja tuntee olevansa huipulla; tunnit punttisalilla ovat todellakin tuottaneet tulosta. Hän on saanut uutta itsevarmuutta, ja se aiemmin ujo, epävarma kaveri on kuin poispyyhkäisty. Hänen edessään on vielä yksi kesäyö, jonka aikana voi tapahtua mitä vain.

Kun Emil saapuu juhliin, musiikki on kovalla, äänet ovat innostuneita ja tanssilattia on täynnä. Mutta juuri tämän illan hän tulee viettämään hieman sivussa juhlallisuuksista – yhdessä Majan, Livian ja Hugon kanssa.





Snezana Lindskog hakee usein inspiraatiota henkilökohtaisista muistoistaan – kohtaamisistaan ja kokemuksistaan elämänsä aikana. Hän pyrkii saavuttamaan kertomuksissaan monimuotoisuutta ja vaihtelua kohtauksissa, kohtaamisissa ja paikoissa. Hän kirjoittaa mielellään eroottisia novelleja LGBT-teemalla.

Forfatter

Snezana Lindskog

Oplæser

Juuso Heittola

Serie

Les Valeurs de Sophie

Forlag

LUST

Udgivelsesdato

Uddrag

Prøvelyt

Neljä leikkii parhaiten - eroottinen novelli

Anmeldelser

Brugernes anmeldelser

Vurderet 0.0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger

Passer perfekt sammen med

Gør dit køb komplet med produkter, der matcher i stil, tema eller stemning

Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr

Andre fandt også inspiration i

Flere produkter, som fanger nysgerrigheden hos andre kunder

Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr