Salapyytäjät Lapin kaamoksessa

Salgspris39,95 kr
Vælg format:
Læs mere i vores guide til lydbøger

Detaljer

Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, on metson ja teeren pyynti pääsääntöisesti kielletty koko maassa marraskuun alun ja seuraavan vuoden syyskuun 9. päivän välisen ajan. Kyseisen riistan pyynti voidaan vuosittain rajoittaa lyhyemmäksikin ajaksi, jopa kokonaan. Kaikki eivät rauhoitusajoista piittaa. Aina löytyy niitä, jotka metsästävät riistaa omien mieltymystensä ja aikataulujensa mukaan. Nyt jo taakse jääneen 35 vuotta kestäneen poliisiurani aikana toimialueillani tuli ilmi lukuisa määrä erityyppisiä metsästysrikoksia. Pääsääntöisesti tällaiset rikokset tapahtuivat lähes asumattomilla seuduilla metsien kätköissä ja lumettomana vuodenaikana. Tässä kertomuksessa oleva rikostapahtuma tapahtui sydäntalvella ja sijoittui vakituisen asutuksen läheisyydessä olevalle metsäkanalintujen talvehtimispaikalle.



Pohjolan poliisi kertoo -sarja sisältää laajan valikoiman todellisia rikostapauksia Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Henkeäsalpaavissa tarinoissa uppoudutaan Pohjolan poliisien jännittävimpiin tapauksiin, ja rikoksista kertovat poliisit ovat itse olleet mukana niiden selvittämisessä. Sarjassa lukija pääsee kokoamaan mutkikasta palapeliä syyllisten löytämiseksi.

Pohjolan poliisi kertoo -sarja on historiallinen teos. Sarja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista. Mahdollisesti häiritsevä sisältö ei kuvasta kustantamon kantaa tai näkemystä. rn

Forfatter

Eri Tekijöitä

Oplæser

Teemu Mäkinen

Serie

Pohjolan poliisi kertoo

Forlag

SAGA Egmont

Udgivelsesdato

Uddrag

Prøvelyt

Salapyytäjät Lapin kaamoksessa

Anmeldelser

Brugernes anmeldelser

Vurderet 0.0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger

Passer perfekt sammen med

Gør dit køb komplet med produkter, der matcher i stil, tema eller stemning

Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr

Andre fandt også inspiration i

Flere produkter, som fanger nysgerrigheden hos andre kunder

Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr