Silmänisku Alpeilla - eroottinen novelli

Salgspris39,95 kr
Læs mere i vores guide til lydbøger

Detaljer

Mari lähtee laskettelureissulle Alpeille ensimmäistä kertaa elämässään. Hänellä ei ole niin paljon laskettelukokemusta, mutta hän haluaakin paneutua afterski-elämään ja parhaassa tapauksessa kokea pienen seikkailun matkallaan. Mäkeen päästyään hän huomaa pian, että laskettelu on vaikea laji. Hän kaipaa yksityisopetusta.

Hän varaa yksityisopetustunnin, mutta pettymyksekseen saa ohjaajaksi eläkeikäisen papparaisen, joka ei todellakaan vastaa hänen odotuksiaan nuorista ja vetreistä ohjaajakomistuksista. Mari kuitenkin paneutuu laskettelutaitonsa hiomiseen vaikka sitten seuraavaa sesonkia varten, jos ei tällä kertaa muuta tapahtuisi kuin suksimista.

Eräänä aamuna ohjaaja onkin vaihtunut nuoreen Luigiin. Ihanaa! Luigi on juuri sellainen tummasilmäinen komistus, joka saa Marin sukat pyörimään jaloissa ihanalla tavalla. Tämä mies on saatava illanviettoon mukaan viimeisenä iltana ennen kotiinlähtöä. Tämä talviloma taitaa saada juuri sellainen lopetuksen jollaista Mari kipeästi kaipasikin. Viimeisenä iltana Mari sattumoisin törmää Luigiin ja tämän pariin ystävään. Illan lopuksi Mari, Luigi ja Luigin miespuolinen ystävä lähtevät Luigin luo jatkoille. Mari päätyy läheiseen kanssakäymiseen ei vain yhden italialaisen komistuksen vaan kahden kanssa ja saa toivomansa päätöksen lomaviikolleen.

Forfatter

Katriina Vaara

Oplæser

Elise Mantere

Forlag

LUST

Udgivelsesdato

Varegruppe
Lydbøger

Uddrag

Læs uddrag

Silmänisku Alpeilla - eroottinen novelli

Prøvelyt

Silmänisku Alpeilla - eroottinen novelli

Anmeldelser

Brugernes anmeldelser

Vurderet 0.0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger

Passer perfekt sammen med

Gør dit køb komplet med produkter, der matcher i stil, tema eller stemning

Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr

Andre fandt også inspiration i

Flere produkter, som fanger nysgerrigheden hos andre kunder

Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr