Vaiteliaat vuodet

Af Eila KostamoFinsk
Salgspris69,95 kr
Vælg format:
Kopibeskyttede e-bøger kræver en gratis Adobe-konto. Læs mere i vores guide til e-bøger

Detaljer

Einari ja Eeva elävät kulissiavioliitossa Helsingissä. Einari on lukion rehtori ja tohtoriksi koulutettu, Eeva taas hoitoalalla etenevä uranainen. Avioliitto on kriisissä ennen kaikkea yhdestä syystä. Einarilla on aikanaan ollut pitkä salasuhde, ja suhteesta on syntynyt tytär, johon Einari ei ole pitänyt mitään yhteyttä. Kun Einari kuulee rakastajansa miehen kuolleen, hän alkaa miettiä, voisiko hänestä sittenkin tulla isä tyttärelleen. Omalla puolellaan Eeva käy terapiassa, ja yrittää ymmärtää avioliittonsa epäonnistumisen syitä. Vaiteliaiden vuosien saatossa hiljaa kasvanut jännite repeää auki, kun irtiottoa kaipaava Eeva lähtee yksin etelänlomalle, jossa tapahtuukin peruuttamattomia. Romaani kuvaa riipaisevasti avioliiton erkaantumisen jälkeensä jättämiä syviä kipupisteitä.Eila Kostamo (s. 1938) on suomalainen kirjailija, suomentaja ja kustannustoimittaja. Kostamo julkaisi ensimmäisen teoksensa vuonna 1975 ja on sen jälkeen julkaissut kymmenkunta romaania. Hän on myös suomentanut ranskalaista kirjallisuutta, mm. Charles Baudelairea ja Michel Tournieria. Kostamo on saanut sekä valtion kääntäjä- että kirjallisuuspalkinnon, romaani Mustarastas oli Finlandia-ehdokkaana, ja Kanssakulkijat Runeberg-palkintoehdokkaana.

Forfatter

Eila Kostamo

Forlag

SAGA Egmont

Udgivelsesdato

Varegruppe
Lydbøger
Format

EBOG

Uddrag

Læs uddrag

Vaiteliaat vuodet

Anmeldelser

Brugernes anmeldelser

Vurderet 0.0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger

Passer perfekt sammen med

Gør dit køb komplet med produkter, der matcher i stil, tema eller stemning

Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr

Andre fandt også inspiration i

Flere produkter, som fanger nysgerrigheden hos andre kunder

Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr
Produkt 45,00 kr