Helmiä Mallorcalta
Anmeldelser af (0)
Helmiä Mallorcalta
Anmeldelser af (0)
Vælg format:
Minimumsbestilling: 1
Forlagsbeskrivelse af Helmiä Mallorcalta af Elsa Anttila
Liike- ja ideamatka Mallorcalle kuulostaa rakennusfirman johdon mielestä oivalta ajatukselta. Matkalle otetaan mukaan myös juuri menehtyneen osakkaan tytär Päivi Halme, josta kukaan seurueessa ei oikeastaan tiedä yhtään mitään. Päiviin olisi kuitenkin hyvä tutustua, sillä hänelle on testamentattu edesmenneen osakkaan osuus firmasta.Rannalla ilottelu jää kuitenkin haaveeksi, kun kohteessa sataa vettä, sää on harmaa, eikä kaikki mene muutenkaan kuten oli alun perin suunniteltu. Ennen kaikkea Päivi ei ole ihan sellainen harmaavarpunen kuin matkaan lähteneet miehet olivat olettaneet.Matkalle lähtevä ryhmä värikkäitä henkilöhahmoja viihdyttää aidossa ympäristössä kevyellä ihmissuhdedraamalla. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1997.Elsa Anttila on kirjailija Jorma Kurvisen (1931–2002) salanimi. Kurvinen tunnetaan erityisesti Susikoira Roi -nuortenkirjasarjasta. Kurvinen julkaisi myös aikuisten romaaneja. Hän työskenteli toimittajana Uudessa Oulussa ja kaunokirjallisuutta julkaisevassa Nyyrikissä, mutta jäi päätoimiseksi kirjailijaksi vuonna 1978. Kurvinen sai Valtion kirjallisuuspalkinnon kolmesti.
Detaljer
Forlag
SAGA Egmont
ISBN
9788726425383
Sprog
fin
Originaltitel
Helmiä Mallorcalta
Udgivelsesdato
02-04-2020
Format
E-bog
E-bog format
REFLOWABLE
Filtype
Epub
DRM beskyttelse
DigitalVandmaerkning
Datamængde
543 KB
Varenr.
2840481
EAN nr.
9788726425383
Varegruppe
Lydbøger