Bog & idé

Varsinainen hirvijahti

0.0
Finsk
Aaro Pori, Tuomo Suotalo ja Esa Vaara ovat jo aikaa sitten muuttaneet pois pohjoisen selkosilta, mutta metsän imu on edelleen vahva. Lapsuudestaan asti yhtä pitänyt kolmikko nauttii eräilystä hirvenme...

E-bog

69,95 DKK

Forlagsbeskrivelse af Varsinainen hirvijahti af Jorma Kurvinen

Aaro Pori, Tuomo Suotalo ja Esa Vaara ovat jo aikaa sitten muuttaneet pois pohjoisen selkosilta, mutta metsän imu on edelleen vahva. Lapsuudestaan asti yhtä pitänyt kolmikko nauttii eräilystä hirvenmetsästyksen muodossa. Nyt edessä on erityinen hirvisyksy, sillä metsästysseura on saanut juhlavuoden kunniaksi muutaman ylimääräisen kaatoluvan. Kenen tähtäimeen juhlahirvet osuvat? Jahti alkaa iloisissa ja onnekkaissa merkeissä. Yksi virhe johtaa kuitenkin töppäilyyn ja hätiköintiin, joka muuttaa tunnelman täysin. Jorma Kurvinen (1931–2002) tuli tunnetuksi Susikoira Roi -nuortenkirjasarjastaan ja sotaromaaneistaan. Ennen ryhtymistään päätoimiseksi kirjailijaksi Kurvinen työskenteli toimittajana. Häneltä on ilmestynyt myös tietokirjoja. Kurvinen sai Valtion kirjallisuuspalkinnon kolme kertaa.

Uddrag

Læs uddrag

Varsinainen hirvijahti

Detaljer

Forlag
SAGA Egmont
ISBN
9788726425062
Sprog
Finsk
Originaltitel
Varsinainen hirvijahti
Udgivelsesdato
06-07-2020
Format
E-bog
E-bog format
REFLOWABLE
Filtype
Epub
DRM beskyttelse
DigitalVandmaerkning
Datamængde
256 KB
Varenr.
2828204
EAN nr.
9788726425062
Varegruppe
Lydbøger

Bogens kategorier Klik på en kategori for at se lignende bøger

Anmeldelser Varsinainen hirvijahti

Brugernes anmeldelser
Vurderet 0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger

Uddrag

Læs uddrag

Varsinainen hirvijahti