Pallo maton alla
0.0
( 0 )
Finsk
En del af Lasse Pöystin muistelmia
Lasse Pöystin painajainen oli aina samanlainen. Edessä oli teatteriesitys, jonka vuorosanoja Pöysti ei täysin muistanut. Hän ajatteli, että ehtisi vilkaista käsikirjoitusta ennen esitystä. Kävi kuiten...Forlagsbeskrivelse af Pallo maton alla af Lasse Pöysti
Lasse Pöystin painajainen oli aina samanlainen. Edessä oli teatteriesitys, jonka vuorosanoja Pöysti ei täysin muistanut. Hän ajatteli, että ehtisi vilkaista käsikirjoitusta ennen esitystä. Kävi kuitenkin niin, että käsikirjoituksen lukeminen estyi estymistään. Pöysti kiskottiin televisiohaastatteluun tai puvun sovitukseen – ja kello tikitti uhkaavalla tavalla.
Pallo maton alla on Pöystin kiinnostava katsaus taiteilijan mieleen ja kokemuksiin. Minkälaiset näyttämökokemukset ovat olleet kamalimpia? Miksi juuri Pariisi kiehtoi Pöystiä niin paljon? Ja miksi Pöysti näki aina samaa painajaista?
Teatteria, elokuvia, ulkomailla asumista... Lasse Pöystin elämä oli kuin jännittävä romaani. Muistelmissaan Pöysti avaa kokemuksiaan ja vie lukijan kokemaan kaiken saman kuin hänkin.
Lasse Pöysti (1927–2019) teki mittavan uran näyttelijänä, käsikirjoittajana ja teatterintekijänä. Ura alkoi varhain: Pöysti näytteli Suomisen perhe -elokuvassa vain 13-vuotiaana.
Detaljer
Serie
Forlag
SAGA Egmont
ISBN
9788726996111
Sprog
Finsk
Originaltitel
Pallo maton alla
Udgivelsesdato
27-01-2022
Format
E-bog
E-bog format
REFLOWABLE
Filtype
Epub
DRM beskyttelse
DigitalVandmaerkning
Datamængde
269 KB
Varenr.
3009465
EAN nr.
9788726996111
Varegruppe
Lydbøger
Bogens kategorier Klik på en kategori for at se lignende bøger
Anmeldelser Pallo maton alla
Brugernes anmeldelser
Andre har også kigget på
Som medlem af Klubben sparer du 50% fragten og optjener point, når du handler | Medlemskab til 0 kr. uden binding og gebyrer.