Bog & idéBøgerLydbøgerBillige lydbøger

Metsänvartija – eroottinen novelli

Metsänvartija – eroottinen novelli

Vælg format:

Lydbog

39,95 DKK
Minimumsbestilling: 1

Forlagsbeskrivelse af Metsänvartija – eroottinen novelli

Tiesin, että eräässä mökissä oli kesällä vuokralainen viikon verran, ja päätin pistäytyä paikalle tarkistaakseni, oliko kaasua ja polttopuita riittävästi käytettävissä. Otin koiran mukaani ja kuljin pitkin kesälampaiden jättämiä polkuja. Mökki sijaitsi pienellä metsäaukiolla, jota reunusti tiheähkö kuusikko. Tämähän on hyvin huollettu, ajattelin, kun huomasin äkkiseltäni metsän olleen joltakin osin raivattu muutaman vuoden takaa. Seisahduin hyvän matkan päähän mökistä. Puiden välistä näin, että vuokralaiset olivat levittäneet tyynyt ja peitot roikkumaan ikkunalaudoille, patjat nojasivat vasten mökin ulkoseinää. Se oli mielestäni järkevää, sillä tiesin, ettei tätä mökkiä ollut vuokrattu kovinkaan usein viime vuosina. Seisoin paikoillani tarkkaillen mökkiä jonkin aikaa, kunnes kuistille ilmaantui nainen, jolla oli mukanaan sohvan tyynyt, oletin. Hän humautteli tyynyjä vasten toisiaan mökin kuistilla. Poikkesin mökillä seuraavana päivänä. Nainen istui korituolilla mökin pihalla. Hänellä oli yllään shortsit ja rintaliivit. Pitkät hiukset roikkuvat poninhännällä. Aurinko varmasti lämmitti hänen koko vartaloaan. Luultavasti se, että hän istui mökin pihalla lähes puolialasti, sai minut olemaan lähestymättä häntä. Palasin paikalle taas keskiviikkona. Pysyin yhä varjoissa, kun hän astui ulos ovesta ja valo loisti hänen takanaan. Näin hänet vain puolivalossa mutta olin näkevinäni hänen kasvoillaan hymyn. Hän kulki rauhallisin askelin minun suuntaani, pidätin hengitystäni. Mitä tulisi tapahtumaan? Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

Detaljer

Serie
Forlag
Cupido
ISBN
9788726827149
Sprog
fin
Originaltitel
Metsänvartija – eroottinen novelli
Udgivelsesdato
12-05-2022
Format
Lydbog
Filtype
zip_mp3
DRM beskyttelse
DigitalVandmaerkning
Datamængde
19304 KB
Varenr.
3021456
EAN nr.
9788726827149
Varegruppe
Lydbøger

Bogens kategorier

Klik på en kategori for at se lignende bøger
  • Skønlitteratur og relaterede emnerErotisk skønlitteratur
  • Skønlitteratur og relaterede emnerRomantisk skønlitteraturModerne kærlighedshistorier
  • Skønlitteratur og relaterede emnerRomantisk skønlitteraturErotiske kærlighedshistorier
  • Skønlitteratur og relaterede emnerSkønlitteratur: specielle litterære formerNoveller
  • Kvalifikator for aldersniveau og interesserIndeholder eksplicit materiale
  • Anmeldelser af Metsänvartija – eroottinen novelli

    Brugernes anmeldelser
    Vurderet 0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger
    Mediernes anmeldelser
    Vurderet 0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger
    Se detaljer her