Bog & idé

Kuninkaita maanpaossa I

0.0
Finsk
Illyrian kuningas joutuu pakenemaan maastaan hoveineen. Perhe ei voi ottaa mukaansa läheskään koko maallista omaisuuttaan, mutta onneksi heillä on säästöjä Pariisin pankeissa. Perheen pienen lapsen te...

E-bog

59,95 DKK

Forlagsbeskrivelse af Kuninkaita maanpaossa I af Alphonse Daudet

Illyrian kuningas joutuu pakenemaan maastaan hoveineen. Perhe ei voi ottaa mukaansa läheskään koko maallista omaisuuttaan, mutta onneksi heillä on säästöjä Pariisin pankeissa. Perheen pienen lapsen terveyskin näyttää kauniissa kaupungissa kohenevan, joten Pariisiin muutto vaikuttaa olleen oikea valinta. Uudesta asuinpaikasta iloitessaan nämä kuninkaalliset tuskin huomaavatkaan olevansa pois kotoa. Ilakointi ja turhamaisuus jatkuvat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Elysée Méraut, nuori ranskalainen mies, päätyy hovin lapsukaisten kotiopettajaksi. Méraut on kiihkeä kuningasaatteen kannattaja, joten hän kunnioittaa Illyrian kuninkaan hovia heidän asemalleen sopivalla tavalla. Miten käy, kun hän joutuu kasvotusten oikeiden kuninkaallisten rappiollisen elämäntavan kanssa? Tämä on kaksiosaisen romaanisarjan ensimmäinen osa. Osa teosten hahmoista perustuu todellisiin historiallisiin henkilöihin. Alphonse Daudet (1840–1879) oli ranskalainen kirjailija, joka tunnetaan ennen kaikkea novellikokoelmastaan Kirjeitä myllyltäni. Hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa oli runokokoelma Les Amoureuses (1858), jota jo aikanaan ylistettiin.

Uddrag

Læs uddrag

Kuninkaita maanpaossa I

Læs uddrag

Kuninkaita maanpaossa I

Detaljer

Serie
Forlag
SAGA Egmont
ISBN
9788726057188
Sprog
Finsk
Originaltitel
Kuninkaita maanpaossa I
Udgivelsesdato
10-07-2019
Format
E-bog
E-bog format
REFLOWABLE
Filtype
Epub
DRM beskyttelse
DigitalVandmaerkning
Datamængde
435 KB
Varenr.
2664001
EAN nr.
9788726057188
Varegruppe
Lydbøger

Bogens kategorier Klik på en kategori for at se lignende bøger

Anmeldelser Kuninkaita maanpaossa I

Brugernes anmeldelser
Vurderet 0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger
Mediernes anmeldelser
Vurderet 0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger
Se detaljer her

Uddrag

Læs uddrag

Kuninkaita maanpaossa I

Læs uddrag

Kuninkaita maanpaossa I