Kuninkaita maanpaossa I
0.0
( 0 )
Finsk
En del af World Classics
Illyrian kuningas joutuu pakenemaan maastaan hoveineen. Perhe ei voi ottaa mukaansa läheskään koko maallista omaisuuttaan, mutta onneksi heillä on säästöjä Pariisin pankeissa. Perheen pienen lapsen te...Forlagsbeskrivelse af Kuninkaita maanpaossa I af Alphonse Daudet
Illyrian kuningas joutuu pakenemaan maastaan hoveineen. Perhe ei voi ottaa mukaansa läheskään koko maallista omaisuuttaan, mutta onneksi heillä on säästöjä Pariisin pankeissa. Perheen pienen lapsen terveyskin näyttää kauniissa kaupungissa kohenevan, joten Pariisiin muutto vaikuttaa olleen oikea valinta.
Uudesta asuinpaikasta iloitessaan nämä kuninkaalliset tuskin huomaavatkaan olevansa pois kotoa. Ilakointi ja turhamaisuus jatkuvat kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Elysée Méraut, nuori ranskalainen mies, päätyy hovin lapsukaisten kotiopettajaksi. Méraut on kiihkeä kuningasaatteen kannattaja, joten hän kunnioittaa Illyrian kuninkaan hovia heidän asemalleen sopivalla tavalla. Miten käy, kun hän joutuu kasvotusten oikeiden kuninkaallisten rappiollisen elämäntavan kanssa?
Tämä on kaksiosaisen romaanisarjan ensimmäinen osa. Osa teosten hahmoista perustuu todellisiin historiallisiin henkilöihin.
Alphonse Daudet (1840–1879) oli ranskalainen kirjailija, joka tunnetaan ennen kaikkea novellikokoelmastaan Kirjeitä myllyltäni. Hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa oli runokokoelma Les Amoureuses (1858), jota jo aikanaan ylistettiin.
Detaljer
Serie
Forlag
SAGA Egmont
ISBN
9788726057188
Sprog
Finsk
Originaltitel
Kuninkaita maanpaossa I
Udgivelsesdato
10-07-2019
Format
E-bog
E-bog format
REFLOWABLE
Filtype
Epub
DRM beskyttelse
DigitalVandmaerkning
Datamængde
435 KB
Varenr.
2664001
EAN nr.
9788726057188
Varegruppe
Lydbøger
Bogens kategorier Klik på en kategori for at se lignende bøger
Anmeldelser Kuninkaita maanpaossa I
Brugernes anmeldelser
Andre har også kigget på
Som medlem af Klubben sparer du 50% fragten og optjener point, når du handler | Medlemskab til 0 kr. uden binding og gebyrer.