Bog & idéBøgerLydbøgerBillige lydbøger

Kolme turhaa murhaa

Kolme turhaa murhaa

Vælg format:
Minimumsbestilling: 1

Forlagsbeskrivelse af Kolme turhaa murhaa af Simo Penttilä

Viihdyttävän dekkarisarjan avausosassa ratkotaan murhia Komisario Palmun hengessä. Helsingissä tulee päivänvaloon selittämätön murhasarja. Kolme suuren tehdasyhtymän toimiin liittyvää miestä on otettu hengiltä, eikä kukaan tiedä miksi. Kuulusteltavaksi joutunut yhtymän tiedotussihteeri Akseli Purto hälyttää apuun vanhan ystävänsä varatuomarin ja yksityisetsivän Pentti Lehikon. Lehikon alkaessa tutkia murhia johtolangat antavat pian olettaa, että Purto saattaa itsekin joutua murhaajan uhriksi. Onnistuuko Lehikko selvittämään tapauksen ennen kuin on liian myöhäistä? Kolme turhaa murhaa on 1950-luvun Helsinkiin sijoittuva jännittävä salapoliisiromaani retrodekkareiden faneille. Kirja aloittaa varatuomari Pentti Lehikon murhatutkimuksia käsittelevän sarjan, joka on täynnä rakastetun viihdekirjailijan Simo Penttilän teoksista tuttua nokkelaa sanailua ja vauhdikkaita käänteitä. Nostalgisessa ja jännittävässä sarjassa varatuomari Pentti Lehikko ratkoo murhia vuosisadan puolivälin Helsingissä. Uuno Hirvonen, kirjailijanimeltään Simo Penttilä (1898–1971), oli suomalainen kirjailija, joka kirjoitti viihteellisiä seikkailuromaaneja sekä käsikirjoitti jännityselokuvia. Penttilän tunnetuimpia teoksia on Punavyö-sarja (1958–1971). Hänet palkittiin Pro Finlandia-mitalilla vuonna 1959.

Detaljer

Serie
Forlag
SAGA Egmont
ISBN
9788727092669
Sprog
fin
Originaltitel
Kolme turhaa murhaa
Udgivelsesdato
03-08-2023
Format
Lydbog
Filtype
zip_mp3
DRM beskyttelse
DigitalVandmaerkning
Datamængde
266624 KB
Varenr.
3125281
EAN nr.
9788727092669
Varegruppe
Lydbøger

Bogens kategorier

Klik på en kategori for at se lignende bøger

Anmeldelser af Kolme turhaa murhaa

Brugernes anmeldelser
Vurderet 0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger
Mediernes anmeldelser
Vurderet 0 ud af 5 baseret på 0 vurderinger
Se detaljer her